Mikkolan talli,Anttola

N.20 km Mikkelin keskustasta, hyvän tien varrella oleva pieni maalaistalli. Tule ja ihastu!

Mikkola

Olen Anna ja toiminut yrittäjänä vuodesta 2019. Olen muuttanut Anttolaan 2018 jolloin tuolloinen tila oli ensin muutettava asuinrakennukseksi, päärakennus oli aiemmin ollut vapaa-ajan asuntona ja mm. vesi puuttui. Pihapiirissä on vanha navetta josta loihdimme silloin kahdelle hevoselle karsinat. Pihatie ja piha kunnostettiin, talo muutettiin kodiksi. Kukapa ei pienenä tyttönä haaveillut hevosista ja työstä eläinten parissa,  minä ainakin. Näin tein, aloitin kahdella suomenhevosellani yritystoiminnan, äkkiä hevosia olikin jo monia. Kesäkuussa 2022 minua kohtasi valtava vastoinkäyminen, mittava vesivahinko. Asuintilat menivät käyttökelvottomaksi ja vedentulo tilalle oli haastavaa jo pelkästään sen vuoksi, ettei vettä ollut. Oli tehtävä pikaisia raskaita päätöksiä, hevosille oli etsittävä uudet rakastavat kodit. Olisi ollut mahdottomuus pyörittää yritystä samalla kun asuintilat olivat alkeelliset. Päätös oli raskas, mutta oikea.  Melkein puoli vuotta kotiani kunnostettiin ja nyt voin kertoa ilokseni, remontti on ohi ja nyt on aika mennä eteenpäin. Mikkolantalli avaa ovet uudelleen. Meillä on uusittu, aidattu ja valaistu kenttä. Tarvittaessa kentän saa jaettua puoliksi, jolloin useampia tunteja voidaan mahdollistaa yhtäaikaa. 


Pääpaino meillä tulee olemaan paritunneissa, valmennuksissa sekä kursseissa. Tuntitoiminta pyörii tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. 
Leirit kesäisin. Muutama talli- ja pihattopaikka löytyy myös.  

Mikkolan talli avaa ovet nyt uudelleen , meille olet tervetullut, oli ratsastustaustasi mikä tahansa


Koulutukseltani olen palveluvastaava, suorittanut ohjaajan kurssin, sosiaali-ja terveysalan sekä kerryttänyt runsaasti kokemusta työelämästä. Hevosten kanssa olen työskennellyt aina. Toimintaperiaatteenani on aina työskennellä lajin parissa turvallisesti ja kannustaa toimimaan itsenäisesti. 





Ota yhteyttä

Anna Pettinen
044-5688585.

Ota yhteyttä
 

Tule käymään 
Seppäläntie 82 52100 Anttola 

Soita meille
044-5688585

Sähköposti
pettinenanna@gmail.com

Luo kotisivut ilmaiseksi!